Sunday, July 30, 2006

Sämpylää.

Tänään olen saanut aikaankin jonkin verran. Luin aamupäivällä artikkelin. Aino tuli vierailulle hetkeksi. Ajoitus oli mahtava, pelkäsin, että olisimme juuri syömässä, kun ovikello soisi. Aino meinaan soitti että tulee hetken päästä juuri, kun oltiin alettu laittamaan ruokaa. Mutta saatiin juuri syötyä ja korjattua astiat pois pöydästä kun Aino tuli. Oli mukavaa nähdä pitkästä aikaan. Viimeksi nähtiin MM-jääkiekkopelien aikaan. Käytiin Amarillossa katsomassa. Aino huusi Jee! kun ruotsi teki maalin. Saatiin paljon vihaisia katseita osaksemme, ja se oli hupaisaa! Hykertelin sisäisesti ja nauroin fanaatikoille. Huumoria täytyy olla.
Leivoin sämpylöitä ja pullia, sämpylöistä tuli täydellisen värisiä, vielä täytyy pullat tehdä. Taikina ei ole vielä kohonnut. Sain Ainon lähdön jälkeen luettua vielä yhden artikkelin. Nyt ei lukemisesta tulisi enää mitään, kun pojat tuli pelaamaan ropea tänne. Saanpahan samalla hyvän tekosyyn olla tekemättä mitään järkevää. Hih.
Harmi ettei telkkarista tule mitään hömppää mitä jaskaisi katsoa... Kunhan aloittavat pelaamisen, menen ehkä silti telkun ääreen. Ovat nyt valloittaneet nojatuolit kun sumplivat hahmiksia. Koittavat jotain uutta pelisysteemiä. Mielenkiintoista kuunnella. Vaikka itse preferoin täysin fantasia pelejä. Vaikka harvoin olenkin pelannut.
Sämpylät tuoksuu. Olen edelleen täysin kylläinen, mutta silti tekee mieli sämpylää. Olen aina onnistunut tekemään hyviä sämpylöitä, vaikka itse sanonkin. Ohraleseet ja pellavansiemenet sen tekee.

No comments: