Friday, August 18, 2006

Musta tulee isona kandi.

Olen ollut vauhdikas. Tosin olen kyllä tehnyt töitäkin ihan kunnolla. Sain aamulla kanditutkielman todella hyvään vaiheeseen. Kun piti antaa se Tuulalle tarkastukseen viikonlopuksi. Ei ollut ehtinyt lukea ensimmäistä väkerrystä muutamaa sivua pidemmälle, ja sanoin, että nyt on jo tekstiä puolet enemmän, joten annan viimeisimmän version. Yhteensä 26 sivua, josta 18 sivua tekstiä. Eli alkaa olla kandityö kasassa. Tuula sanoi, että tämä on "viimeinen" (ja ensimmäinen) tarkastus jonka se tekee. Eli kun saan korjausehdotukset, teen ne, ja mulla on aikalailla valmis tutkielma ja musta tulee kandi! Jei! Saan senkin pois alta ennen kun ns. oikeat opiskelut alkaa. Aika loistava homma.
Käytiin tänään jo labrassakin vähän suunnittelemassa miten mikromanipulaattori tullaan laittamaan paikalleen. Siirreltiin vähän hyllyjäkin paremmin. Niin, ja käytiin kysymässä soluviljely jutuista. Menen ensi viikolla katsomaan kun Sanna viljelee ja sitten joku päivä koitan itse ensin helpommilla soluilla, ja lopulta koitetaan jossain välissä astrisyyttejä. Tosin se taitaa venyä ihan syksyyn.
Kohta menen syömään ja sitten riennän kotiin laiskottelemaan. Eilen tein ihan vain töitä (luin ja kirjoitin) kymmenen tuntia. Nyt rentoudun ja ensi viikon alussa koitan ottaa taas spurtin ja tehdä kandityön loppuun, että saisin sen lopulliseen tarkastukseen, jollonka saisin asian pois pian päiväjärjestyksestä.
Kuului muuten eilen kamala meteli meille asti suurajoista.
Mutta nyt surffailen ja sitten menen laiskottelemaan. Nih.

No comments: