Wednesday, October 11, 2006

Söpskii.

Genetiikan tentti meni kai ihan hyvin epäreilun typerästä sukupuusta huolimatta. Sukurutsaa kaikki. Saatiin yksi selkkari jo takaisinkin hyväksyttynä, huomenna saadaan toivottavasti toinenkin valmiiksi. Sitten SOBin selkkareita alottelemaan. Ja kurssin kappaleita lukemaan. Niin ja essee pitäisi kirjottaa. Onneksi vain viisi sivua ja sekin vain review-artikkeleita. Piece of cake.
Tajuttiin eilen, että tänä viikonloppuna olisi pitänyt hakea Oulusta kissa. Mutta siltä suunnalta ei edelleenkään ole kuulunut mitään monesta viestistä ja soitosta huolimatta. Olin yhteydessä Ninaan ja se sattui mainitsemaan, että niillä on edelleen poika- ja tyttökissa vapaana, joista tyttö oli tulossa meille. Ajateltiin nyt Tarmon kanssa, että jätetään Oulu ja otetaan molemmat Ninan kisut tänne. Tietää ainakin että on hyvästä kodista, on sisäsiistejä ja osaa syödä kiinteää ruokaa. Ja ihmisystävällisiä. Kun tuo vastaamattomuus ei juuri herätä luottamusta.
Alkaa olla tuo kisukuume taas aikamoinen. Ei millään malttaisi odottaa. Mutta tottakai kissan etu menee edelle, ei haluta emolta liian aikaisin riistettyjä pentuja. Äitikin oli tänään ihan innoissaan höpöttelemässä kaikkea kissoista kun se soitti. Sain porukoilta maailman söpöimmän nimpparikortinkin! Siinä on pieni kissanpentu nukkumassa naama rutussa ja sen päässä on pieni noidan lakki. Söpskii!
Jos menisi tänään aikaisin nukkumaan. Kun kello soi tänään aamulla, lättäsin sen samalla sekunnilla hiljaiseksi ja totesin "Ei kello ole vielä seitsemää!". Onneksi tajusin kuitenkin että ei se kello muuten ehkä soittaisi. Olen muuten ollut aina noin kymmenen minuuttia ennen kellon soittoa hereillä, joten nyt olen taas väsynyt. Siispä aikaisin nukkumaan, mars!

No comments: